M1-merkki kertoo vähäpäästöisyydestä
Luokituksessa rakennusmateriaalit jaetaan kolmeen
luokkaan, joista M1 on paras. M1-merkki kertoo, että tuote
on testattu puolueettomassa laboratoriossa ja, että se on vakioiduissa
testiolosuhteissa täyttänyt neljän viikon iässä
M1-luokalle asetetut vaatimukset.
Luokituksessa asetetaan vaatimuksia ainoastaan
materiaaleista huoneilmaan kulkeutuville kemiallisille päästöille
eli emissioille. Ainoa tuotteen koostumukseen kohdistuva vaatimus
on vaatimus laastien, tasoitteiden ja siloitteiden kaseiinittomuudesta.
Työturvallisuuteen liittyvissä
asioissa noudatettava valmistajan ohjeita
Luokituksessa ei tarkastella tuotteiden asennuksen
aikaisia emissioita. Työturvallisuuteen liittyvät seikat
on tarkistettava valmistajan ohjeista sekä mahdollisesta käyttöturvallisuustiedotteesta.
Luokiteltuja tuotteita käytettävä
ja huollettava oikein
Tuotteiden varastoinnissa, asennuksessa ja käytössä
tulee noudattaa valmistajan ohjeita. Luokiteltuja tuotteita tulee
käyttää vain niille tarkoitetuissa käyttökohteissa
ja käyttöolosuhteissa. Esimerkiksi kuivien tilojen tuotteita
ei saa käyttää kosteissa tiloissa. Asennettaessa
tulee noudattaa valmistajan ohjeita. Pintoja tulee myös huoltaa
oikealla tavalla ja oikeilla aineilla. Tuotteiden asennukseen ja
käyttöön liittyviä ohjeita saa suoraan tuotteiden
valmistajilta tai maahantuojilta.
Rakenteiden ja ilmanvaihdon suunnittelussa
ja toteutuksessa tehtyjä virheitä ei voida korjata hyvillä
rakennusmateriaaleilla.
Materiaaliyhdistelmät
Materiaaliyhdistelmän päästöluokka
määräytyy siinä käytetyn huonoimman materiaalin
mukaan. Esimerkiksi luokan M1 pinnoitteella pinnoitettu luokan M2
materiaali kuuluu luokkaan M2, kunnes pinnoitetun tuotteen emissiomittauksilla
on toisin osoitettu. Vastaavasti luokan M2 pinnoitteella pinnoitettu
luokan M1 tuote kuuluu luokkaan M2, kunnes pinnoitetun tuotteen
emissiomittauksilla on toisin osoitettu.
Päästöluokitustoiminta
Rakennusmateriaalien päästöluokitustoiminta perustuu
seuraavissa asiakirjoissa esitettyihin periaatteisiin:
- Rakennusmateriaalien päästöluokitus.
Yleiset ohjeet
- Sisäilmastoluokitus
2008 (LVI 05-10440, RT 07-10946, KH 27-10422, Ratu 437-T).
Luokitusrajat ja
erikoismateriaalit
Testausprotokolla
|