|
Infra-alan visio: vuonna 2014 tilataan vain tietomallipohjaisia palveluja RYM Oy:n käynnistämässä PRE-ohjelmassa (Built Environment Process Re-engineering) panostetaan vahvasti tietomallintamisen kehittämiseen ja hyödyntämiseen infra-alalla. Ohjelmaan kuuluvan Infra FINBIM –työpaketin visiona on, että vuonna 2014 suuret infranhaltijat tilaavat vain tietomallipohjaista palvelua. Tavoitteena on systeeminen muutos, jossa siirrytään perinteisestä vaiheajattelusta älykkääseen koko elinkaaren ja kaikki osa-alueet, toimijat ja toiminnot kattavaan tietomalleja hyödyntävään palvelutuotantoon. Vuoteen 2013 kestävän Infra FINBIM-työpaketin budjetti on runsaat 6 miljoonaa euroa. Se koostuu kolmesta alatyöpaketista, joita ovat
Niihin liittyviä tutkimushankkeita ovat
FINBIM-työpaketin työtehtäviin tulee kuulumaan myös InfraTM-hankkeessa valmisteltu InfraBIM-mallinnusohjeiden laatiminen ja vaatimusten kehittäminen. Tarkoitus on toteuttaa myös useita markkinalähtöisiä pilottikohteita, joissa testataan yhteisesti kehitettyjä vaatimuksia, prosesseja ja toimintamalleja. Työpaketin veturiyritys on VR Track Oy. Tutkimuskonsortiossa on mukana kaikkiaan 15 yritystä:
Lisätietoja: Kimmo Laatunen
|
||||||||||||||||||||