Rakennusten elinkaariominaisuudet: kestävyyttä ja kiertotaloutta käytäntöön

Tutkimusyhteistyön tuloksena laadittu julkaisu tarjoaa tietoa elinkaariominaisuuksien soveltamisesta käytäntöön.  Rakennusten elinkaariominaisuudet – säilyvyys, joustavuus ja uudelleenkäytettävyys – muodostavat perustan kestävälle ja kiertotalouden periaatteita edistävälle rakentamiselle.

Elinkaariominaisuudet viittaavat rakennuksen teknisiin ja toiminnallisiin ominaisuuksiin, jotka mahdollistavat rakennuksen pitkäaikaisen käytön muuttuvissa olosuhteissa sekä rakennukseen sidottujen resurssien hyödyntämisen myös sen purkamisen jälkeen. Elinkaariominaisuuksiin liitetään säilyvyys eli rakennuksen ja sen osien sietokyky ympäristön ja käytön aiheuttamaa vaurioitumista vastaan, joustavuus eli rakennuksen kyky joustaa suhteessa vaihteleviin käyttötarpeisiin ja -tilanteisiin sekä uudelleenkäytettävyys, jonka avulla rakennuksen osat voidaan purkamisen jälkeen käyttää uudelleen.

Vaikka elinkaariominaisuuksien merkitys rakentamisessa on jo laajasti tunnistettu, mutta ohjeistuksen ja arviointimenetelmien puute on vaikeuttanut elinkaariominaisuuksien tavoitteiden sisällyttämistä rakennushankkeisiin. Rakennustietosäätiön, Tampereen yliopiston, Afry Finland Oy:n ja Sweco Finland Oy:n yhteisessä tutkimushankkeessa laadittu Elinkaariominaisuuksien arviointi ja toteuttaminen talonrakennushankkeessa -julkaisu kokoaa yhteen hajallaan ollutta tietoa elinkaariominaisuuksista ja tarjoaa konkreettisia esimerkkejä elinkaariominaisuuksien toteuttamiseen ja arviointiin.

Julkaisu muun muassa esittelee kuvitteellisen uuden asuinkerrostalokonseptin, jonka suunnittelussa elinkaariominaisuuksia on painotettu. Kuvitteellisen kerrostalokohteen kautta havainnollistetaan elinkaariominaisuuksien toteutumista konkreettisella tavalla kuvien ja kuvausten avulla. Julkaisu on tulos Elinkaariominaisuuksien arviointi ja toteuttaminen talonrakennushankkeessa (EKAT) -työstä, joka toteuttaa EU:n rahoittamaa ympäristöministeriön Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelmaa.  

Elinkaariominaisuuksien huomiointi vaatii yhdessä tekemistä

Rakennuksen ja sen osien pitkäikäisyyden takaaminen alkaa jo suunnittelupöydällä ja jatkuu läpi rakentamisen ja ylläpidon – mikä edellyttää eri alojen asiantuntijoiden saumatonta yhteistyötä. Tilaajien ja rakennuttajien sekä arkkitehtien, rakennesuunnittelijoiden, LVI- ja sähkö- ja automaatioasiantuntijoiden on oltava valveutuneita aiheesta ja työskenneltävä tiiviissä vuorovaikutuksessa, jotta säilyvyys, joustavuus ja purettavuus tulevat aidosti integroiduiksi rakennushankkeen tavoitteisiin ja suunnitteluratkaisuihin.

Työskentelimme iteratiivisesti moniammatillisessa ryhmässä, jossa oli laajasti aiheen eri asiantuntemusta. Suunnittelua hyödyntänyt yhteistyömme auttoi ymmärtämään konkreettisella tavalla elinkaariominaisuuksien toteuttamisen monisyistä kokonaisuutta. Lisäksi osallistimme yli 100 kiinteistö- ja rakentamisalan asiantuntijaa, joiden näkemyksiä kuulimme useissa hankkeen eri vaiheissa, kertoo hankkeen vetovastuussa työskennellyt Sini Saarimaa Rakennustietosäätiöstä.

Alan asiantuntijoiden aktiivinen vuorovaikutus muodostui työn keskeiseksi voimavaraksi –  se rikasti työssä huomioituja näkökulmia, auttoi tunnistamaan eri osapuolten käytännön tarpeita ja loi myös perustaa laajemmalle keskustelulle elinkaariominaisuuksien merkityksestä kiinteistö- ja rakentamisalalla.

Elinkaariominaisuuksien vaikutusten arviointi

Yhteistyön yhtenä tavoitteena oli taata kiinteistö- ja rakentamisalan toimijoille paremmat valmiudet arvioida myös rakennuksen elinkaariominaisuuksien vaikutuksia kustannuksiin ja ympäristöön. Hankkeessa tehtiin elinkaarilaskentaa kahdella tavalla: ympäristöministeriön menetelmän mukaisilla rajauksilla 50 vuoden tarkastelujaksolla sekä sen pohjalta sovelletulla menetelmällä 200 vuoden tarkastelujaksolla.

Elinkaariominaisuuksien päästö- ja kustannusvaikutusten vaikutusten arvioinnin taustaksi tarvitaan tietoa rakennusten tyypillisistä elinkaarenaikaisista korjaus- ja muutostarpeista sekä vikaantumistodennäköisyyksistä.  Hankkeen elinkaarilaskennassa tätä puuttuvaa tietoa hankittiin alan toimijoille suunnatulla kyselyllä.

Elinkaarilaskennan tulokset osoittavat, että panostus elinkaariominaisuuksiin kannattaa: säilyväksi, joustavaksi ja purettavaksi suunnitellun rakennuksen elinkaaripäästöt voivat pitkällä aikavälillä jäädä pienemmiksi kuin tavanomaisissa ratkaisuissa. Merkittävimmät päästöt syntyvät nimittäin purkavan uudisrakentamisen yhteydessä, joten tehokkain tapa vähentää rakennuksen elinkaaripäästöjä on pidentää rakennuksen käyttöikää. Jos rakennus joudutaan kuitenkin purkamaan ennakoitua aiemmin, purettavaksi suunnittelun huomiointi tarjoaa hyvän vaihtoehdon, sillä rakennusosat voidaan tällöin helpommin hyödyntää uudelleen seuraavissa hankkeissa.

Elinkaariominaisuuksien pitkän aikavälin kustannushyötyjä ei aina pystytä osoittamaan suoraan laskennassa, vaikka elinkaariominaisuudet parantaisivat rakennuksen elinkaarenaikaista kannattavuutta käytännössä, toteaa elinkaarilaskennasta vastannut Arto Toorikka AFRY Finland Oy:stä.

Rakennusten on kestettävä aikaa muuttuvissa olosuhteissa

Rakennuksen ja sen osien pitkäikäisyydellä on yhä suurempi merkitys rakentamisen elinkaaripäästöjen minimoimisessa, kiinteistöjen arvon säilyttämisessä ja hyvän käytettävyyden varmistamisessa vaihtuvissa olosuhteissa.

Suomessa myös lainsäädäntö tukee siirtymää kohti pitkäikäisempiä rakennuksia. Vuoden 2025 alussa voimaan tullut rakentamislaki sisältää olennaisen teknisen vaatimuksen rakennuksen elinkaariominaisuuksista, joka kiinnittää rakennushankkeeseen ryhtyvän huomion niihin toimenpiteisiin, joilla varmistetaan rakennuksen tai sen osien pitkäikäisyys.

– Julkaisu tarjoaa paljon vastauksia ja sopivasti kysymyksiä elinkaariominaisuuksien soveltamiseen käytännön rakennushankkeessa. Johdonmukainen ja perusteellinen selvitys luo uskoa elinkaariominaisuuksien toteutumiseen rakennuskannassamme ja osana säädösohjausta, kertoo hankkeen rahoittajan edustaja ja ohjauksesta vastannut Harri Hakaste ympäristöministeriöstä.


Julkaisu Rakennustietosäätiön sivuilla Julkaisut.



Oliko sisältö hyvä?

Timanttia 0
Mahtava 0
Neutraali 0
Pettymys 0


Luotettavalla tiedolla mahdollistamme kestävästi rakennetun ympäristön