Tutkimuskumppanuusohjelma tarjoaa mahdollisuuden harjoittaa tutkimusta yhdessä Rakennustietosäätiön tutkijoiden kanssa. Tarjoamme omat verkostomme, osaamisen sekä tarvittaessa tutkimusaineistoja tutkimuskumppanuuteen valitun henkilön käyttöön.
KIRA-alaa uudistavien aiheiden synergiat ja jännitteet teeman tutkimuskumppanuusohjelman haku on suunnattu korkeakouluopiskelijalle väitöskirjatutkijalle tai post-doc tutkijalle, jonka tutkimus tai opinnäytetyö liittyy rakennettuun ympäristöön ja syventyy kiinteistö ja rakentamisalaa uudistavien aiheiden synergioihin ja jännitteisiin.
Kiinteistö- ja rakentamisalaa uudistavien muutosilmiöiden yhteydet ja ristiriidat
Kiinteistö- ja rakentamisalaa uudistavat tällä hetkellä monet samanaikaiset, toisiinsa kytkeytyvät aiheet. Ne voivat parhaimmillaan vahvistaa toisiaan: esimerkiksi energiaoptimoinnin toteuttaminen, älykkäät järjestelmät ja digitaalinen datanhallinta luovat yhdessä uusia toiminnan mahdollisuuksia. Toisaalta muutokset voivat myös olla ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi kestävän kaupunkiliikkumisen edistäminen edellyttää tiiviimpää kaupunkirakennetta, mutta liiallinen tiivistyminen voi puolestaan tuoda mukanaan uusia ongelmia, joita on syytä ennakoida. KIRA-alaa uudistavat aiheet muodostavat tiiviin verkoston, jossa synergioiden ja jännitteiden tunnistaminen on olennaista.
KIRA-alaa uudistavien aiheiden synergiat ja jännitteet -teemassa kutsutaan tutkimusehdotuksia, jotka pureutuvat alaa uudistavien ilmiöiden keskinäisiin suhteisiin ja tarkastelevat niitä tietoperustaisesti. Tavoitteena on tuoda näkyväksi niin synergiat kuin jännitteetkin – ja avata niiden kautta uusia mahdollisuuksia sekä tunnistaa ratkaistavia haasteita.
Hakeminen
Hakuaikaa on 9.9.–21.10.2025. Hakeminen tapahtuu Webropol-lomakkeen kautta.
Hakuaikana oman tutkimuksen aihe voi olla vasta tutkimussuunnitelman tasolla tai jo edennyt pidemmälle. Yksittäisten tutkimusvaiheiden tai -menetelmien ei ole tarpeen olla loppuun asti viilattuja. Valittuja tutkimussuunnitelmaa ja tutkimuskysymyksiä voidaan jalostaa yhdessä säätiön yhteyshenkilön kanssa. Tutkimuskumppanuusohjelman tavoitteellinen kesto on noin 3 kuukautta, joten hyvästä jäsentelystä ja valmistelusta on etua aikataulussa pysymiseen.
Valitsemme tutkimuskumppanuuteen noin 1 tutkijan tai opiskelijan per teema. Kutsumme hakemusten perusteella ehdokkkaat haastatteluun. Haastatteluja voimme käydä jo hakuaikana. Päätöksen tutkimuskumppanuuteen valittavista henkilöistä teemme hakemusten sekä haastattelun perusteella mahdollisimman pian hakuajan jälkeen.
Lisätiedot ja kysymykset sähköpostitse: rts@rts.fi

Ilmiöverkosto: Kiinteistö- ja rakentamisalan kehityksen suunnat 2025 -julkaisu tarjoaa ajankohtaisen ja monipuolisen tilannekuvan kiinteistö- ja rakentamisalan murroksesta sekä esittelee 28 erilaista toisiinsa kytkeytyvää muutosilmiötä.