Lähde mukaan matkalle tiedon kokonaisymmärryksestä rakenteiden uudistamiseen ja edelleen siihen, miten tieto saadaan virtaamaan päätösten tueksi. Päivän aikana nojaamme ajankohtaiseen tutkimustietoon, käytännön esimerkkeihin ja avoimeen vuoropuheluun. Tavoitteena on vahvistaa ymmärrystä tietopohjaisesta päätöksenteosta ja siirtyä määrätietoisesti tutkimuksesta tekoihin.
Tilaisuus järjestetään Euroopan komission Suomen-edustuston Eurooppasalissa ja jatkuu klo 16 alkaen vapaamuotoisemmin keskustelun ja verkostoitumisen merkeissä saman rakennuksen yläkerrassa Rakennustietosäätiön tiloissa.
Ohjelma
13.00 | Ennakoiden edelläkävijäksi! Miten rakentuu vastuullinen ja tietopohjainen päätöksenteko kestävyysmurroksen keskellä?
- Markku Hedman, yliasiamies, Rakennustietosäätiö RTS
13.15 | Toimintaympäristön muutoksen ymmärrys päätöksenteon perustana
Ilmiöverkoston välitilinpäätös: miten olemme koonneet toimintaympäristön muutoksia alan käyttöön ja vieneet tiedon vuorovaikutteisesti päätöksenteon tueksi? Mitä näkemyksiä satojen alan toimijoiden tulevaisuustyöskentelystä on syntynyt? Samalla katsomme yhdessä eteenpäin – mitä tulevaisuudessa on luvassa ja mitä ala tarvitsee?
- Sini Saarimaa, tutkimusjohtaja, Rakennustietosäätiö RTS
13.55 | Kahvitauko
14.15 | Rakenteiden ja ajattelun lukko – ilmiönä rakentamisen ylikulutus
Miksi ylikulutus toistuu rakentamisessa, vaikka kiertotaloudesta puhutaan ja tiedetään yhä enemmän? Sessiossa tarkastellaan ilmiötä eri näkökulmista asiantuntijapuheenvuorojen kautta: miten yhteiskunnan rakenteet ja ajattelumallit ohjaavat alan valintoja, ja miksi tieto ei aina muutu teoiksi.
- Katja Tähtinen, tutkimusjohtaja, Rakennustietosäätiö RTS
- Hella Hernberg, tutkijatohtori, Aalto-yliopisto & BIOS-tutkimusyksikkö
- Antti Ruuska, toimitusjohtaja, Green Building Council Finland FIGBC
15.00 | Kohti yhtenäistä tiedonhallintaa – Entä, jos tieto virtaisi, millainen on arkipäiväni rakentamisessa?
Tietoon perustuva päätöksenteko edellyttää, että tieto liikkuu saumattomasti toimijoiden, järjestelmien ja elinkaaren eri vaiheiden välillä. Keskustelumuotoisessa sessiossa suunnataan katse tulevaisuuteen ja kuullaan eri näkökulmista, suunnittelusta urakointiin, millaista hyötyä alalle syntyy, kun tieto aidosti virtaa, ja mitä se edellyttää käytännössä.
- Tommi Arola, tutkimusjohtaja, Rakennustietosäätiö RTS
- Harri Ahokas, johtava arkkitehti, ONE Architects
- Mikko Kuusakoski, tietohallintojohtaja, Jatke & RT:n digiryhmän puheenjohtaja
- Harri Haapasalo, tutkimusyksikön johtaja & professori, Oulun yliopisto
15.45 | Kaunis. Kestävä. Yhdessä. New European Bauhaus
- Harri Hakaste, Yliarkkitehti, Ympäristöministeriö
15.55 | Päätössanat
- Markku Hedman, yliasiamies, Rakennustietosäätiö RTS
16.00–18.00 | Verkostoituminen ja cocktailtilaisuus
Tilaisuus jatkuu vapaamuotoisen keskustelun ja verkostoitumisen merkeissä Rakennustietosäätiön tiloissa saman rakennuksen 8. kerroksessa.

