Hanke-esittely

Kaupunki 3.0 – kasvuperusta energiamurroksen dataekosysteemille

Hankkeen aikataulu: 12/2022 – 5/2023

Kaupunki 3.0 loi rakennetun ympäristön energiaoptimoinnille datatalouden kasvuperustan, jossa yhdistyvät vastuullisuus, datalla ohjattu automaatio ja uudet liiketoimintamallit. Hankkeessa haastateltiin otoksellisesti 14 yritystä yli toimialarajojen kiinteistö- ja rakennusalalta sekä liikenne- ja energiasektoreilta.

Hanke oli käynnissä 12/2022–5/2023.

Data on energiaoptimoinnin polttoaine rakennuksille ja siksi osaamista, käytäntöjä ja järjestelmien yhteen toimivuutta tarvitaan yli toimialasektorien.

Rakennettuun ympäristöön, liikenne ja energiatoimialoihin kohdistuu merkittävä toiminnan muutospaine yksin ja erityisesti systeemisesti kestävyystavoitteiden myötä (SDG). Yli sektorien datan vaihtamisen tarve kasvaa, koska vihreä rahoitus tulee edellyttämään merkittävää investointien läpinäkyvyyttä. Tämä näkyy erityisesti rakennetun ympäristön, liikenteen ja energiatoimialojen kesken johtuen energian kulutuksen tehostamisesta.

Energian optimointiin on suuri kysyntä tällä hetkellä ja yksi keskeinen haaste on saada toimimaan esimerkiksi rakennusten talotekniikka, sähköisen liikenteen ja sähköverkkojen järjestelmät yhteen, jotta optimointia voidaan toteuttaa. Data tulee standardoida ja saada rajapintojen taakse sekä löytää uusia liiketoimintamalleja esimerkiksi energiavarastoinnin, rakennusten energiakäytön ja sähköautojen lataamisen välille.

Kohti energiaoptimoinnin yhteentoimivaa digitaalista tietopääomaa

Kaupunki 3.0 -hankkeen visio on tehdä Suomesta rakennetun ympäristön datapohjaisten energiaratkaisujen toteuttaja uuden toimialasiilottoman datakulttuurin esimerkki. Kaupunki 3.0 hankkeessa tavoitteena oli rakennetun ympäristön, liikenne- ja energiatoimialoja ylittävän dataekosysteemin perustan luominen. Hankkeessa keskitytään löytämään energiaoptimoinnin käyttötapaukset ja yli toimialarajojen keskusteluyhteys energiaoptimoinnin toteuttamiseen digitalisaation keinoin.

Dataekosysteemin perusta neljällä toimenpiteellä

  1. Demonstraattori. Datan hyödyntämisen mahdollisuuksien esittäminen eri toimialojen datoja yhdistävän verkkokäyttöliittymän avulla. Hankkeessa toteutettiin demonstraattori energiaoptimointiin tarvittavien datojen yhteiskäyttöliittymästä
  2. Datatarpeiden ja käyttötapauksien koonti. hankkeessa mallinnettiin yli organisaatio- ja toimialarajojen käyttötapaukset energiaoptimointiin. Hankkeesta on koottu rakennetun ympäristön energiaoptimointiin tarvittavat keskeiset datat päätietoryhmittäin, tunnistettu mitä liiketoimintamahdollisuuksia tämä toimialojen välille avaa sekä kuvattu haastatteluiden ja työpajojen avulla kuvaukset käyttötapauksien tavoitetilasta. Lisäksi tunnistettiin keskeiset vakioitavat tietosisällöt jatkokehittämistoimet kolmeksi TKI-hankeaihioiksi.
  3. Analysointi ja toimijoiden motivointi.  
  4. Policy brief ja aktivointi. Yhteisymmärrys ja kehityspolku toimialarajat ylittävän energiaoptimoinnin dataekosysteemistä koottu policy briefiksi ja toimenpiteiksi.

Ota yhteyttä

Tommi Arola
Tommi Arola
Tutkimusjohtaja, digitaalinen rakennettu ympäristö
Rakennustietosäätiö RTS

29.06.2023 Uutiset

Rakennetun ympäristön energiaoptimointi tarvitsee yhteisen dataekosysteemin

Rakennetun ympäristön energiaoptimointi tarvitsee dataekosysteemin, jossa on osaaminen ja data käytössä yli toimialarajojen. Rakennustietosäätiön ja Sitran Kaupunki 3.0 yhteistyöhankkeessa on alkuvuoden aikana koottu rakennusten dataohjautuvalle energiaoptimoinnille dataekosysteemin perusta. Hanke oli osa Sitran datatalouden tiekartan toimenpiteitä ja sen keskeisenä tuloksena löydettiin:  Hanke osuu tärkeään ajankohtaan, koska aihe tunnistetaan laajasti sekä EU-komission rakennetun ympäristön muutostiekartalla että EU teknologia-alan etujärjestöjen […]

29.06.2023 Uutiset

Rakennetun ympäristön energiaoptimointi tarvitsee dataekosysteemin

Rakennetun ympäristön energiaoptimointi tarvitsee dataekosysteemin, jossa osaaminen ja data on käytössä yli toimialarajojen. Rakennustietosäätiön ja Sitran Kaupunki 3.0 yhteistyöhankkeessa on alkuvuoden aikana koottu rakennusten dataohjautuvalle energiaoptimoinnille dataekosysteemin perusta. Hanke oli osa Sitran datatalouden tiekartan toimenpiteitä ja sen keskeisenä tuloksena löydettiin:  Hanke osuu tärkeään ajankohtaan, koska aihe tunnistetaan laajasti sekä EU-komission rakennetun ympäristön muutostiekartalla että EU teknologia-alan etujärjestöjen […]

16.10.2023 Uutiset

Kerro organisaatiosi kehittämistoimista, seuraa alan kehitystä ja löydä kumppaneita!

KIRA-kasvuohjelman kokoama alan yhteinen ja avoin kehityskartta kokoaa yhteen yritysten, tutkimus- ja oppilaitosten, kuntien ja muiden kehittäjäorganisaatioiden kehittämistoimia. Kiinteistö- ja rakentamisalalla kehitetään paljon, mutta kehittämistoimia ja -hankkeita ei ole kerätty yhteen. KIRA-kasvuohjelman kehityskarttaan voi jokainen alan toimija viedä haluamiaan omia kehittämistoimia. Kehityskartan avulla voidaan osoittaa, että alaa kehitetään aktiivisesti. Muiden kehittämisestä voi myös hyötyä itse […]

24.10.2023 Julkaisut

Tutkimus: Ilmanvaihdon toiminta, ilmastonmuutos ja tiedonhallinta vahvemmin haltuun kuntien koulurakennusten elinkaaren hallinnassa

Kuntien kannattaisi panostaa koulurakennusten kiinteistötietojen hallintaan ja pitkän aikavälin investointisuunnitelmiin. Ilmanvaihdon suunnittelussa ja toimivuuden hallinnassa sekä sisäilmaolosuhteiden selvittämisessä on aina tarkasteltava koko rakennusta ja sen toimintaa kokonaisvaltaisesti, mikä ei vielä toteudu säännönmukaisesti. Näin todetaan 24. lokakuuta julkaistussa Aalto-yliopiston, Rakennustietosäätiön, Tampereen yliopiston ja Kuntaliiton yhteisessä tutkimuksessa, jossa selvitettiin laajojen aiemmin koottujen ja uusien aineistojen perusteella koulurakennuskannan […]

Luotettavalla tiedolla mahdollistamme kestävästi rakennetun ympäristön